Pasianssi

Pasianssi, englanniksi solitaire tai patience, on ryhmä korttipelejä, joita yhdistää se, että niitä kaikkia pelataan yksin. Pelimuodot ja säännöt saattavat poiketa pelikohtaisesti paljonkin. Suomeksi pasianssista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä joko klondike- tai spider-versioita, joissa kortteja järjestetään suuruusjärjestykseen. Amerikassa solitairella tarkoitetaan laajemmin kaikkia yksin pelattavia korttipelejä, mutta Britanniassa puhutaan myös ”patiencesta” kun tarkoitetaan nimenomaan pasianssia.

Ensimmäisiä mainintoja pasianssista löytyy saksalaisesta kirjasta, jossa kuvaillaan korttipelejä. Kyseinen maininta on vuodelta 1783, eli pasianssilla on verrattain pitkä historia moniin muihin korttipeleihinkin verrattuna. Yksin pelattavat pelit ovat todennäköisesti osittain muovautuneet korteista ennustamisesta sekä sen pohjalta, että innokkaat korttihait ovat halunneet harjoitella useamman henkilön korttipelejä varten.

Vaikka yksin pelattavilla pasianssipeleillä on pitkä historia, ovat nykyaikaiset pelimuodot kehittyneet vasta 1900-luvun puolivälissä. Tästä hiukan eteenpäin, 1980-luvulle mentäessä peleistä tuli hyvin suosittuja kotitietokoneiden yleistyttyä. Pelistä tuli nopeampaa ja helpompaa, kun korttipakkaa ei tarvinnut olla jatkuvasti sekoittamassa ja uuden pelinkin pääsi aloittamaan vain yhdellä klikkauksella. Yhä nykypäivänäkin erilaiset pasianssit ovat suosituimpien tietokonepelien joukossa, vaikka pelejä löytyykin moneen lähtöön.

Yksi suosituimmista pasianssin muodoista on Klondike-pasianssi. Sitä on helppo pelata myös fyysisellä korttipakalla, mutta tietokoneella tai mobiilissa pelatessa peli tietysti kulkee luonnollisesti nopeammin. Pelissä tarkoituksena on asettaa kortit järjestykseen maittain. Korttien järjestäminen lähtee ässästä ja päättyy kuninkaaseen. Uusi kortti otetaan aina, kun pöydällä olevia kortteja ei enää voi järjestää.

Pasianssi voi kuulostaa yksinkertaiselta, ja kun oman lempivarianttinsa löytää, voi sen parissa viettää yllättävänkin paljon aikaa.